KOLMENKYMPIN PAKOLLINEN KRIISI

Enää en lainkaan ihmettele, että puhutaan ihmisen ruuhkavuosista. Kun ikää tuli 30-vuotta, niin elämä otti suuren askeleen kohti aikuisuutta. Aikuisuus tuli kerralla yhdellä rytinällä. Omakotitalon ja kesämökin hoito ja ylläpito puhumattakaan asuntolainoista. Saatiin lapsi, hankittiin suurempi auto, otettiin suuremmat vastuut työelämässä ja kohennettiin omaa koulutusta. Eletään armotonta aikataulutettua elämää kalenterin kanssa.
Aamulla katsotaan peilistä omaa kuvaa ja koetaan ikäkriisi siitä, että on vielä nuori ja haluaa nähdä ja kokea maailmaa nuorekkain rohkein ajatuksin, mutta samalla tulisi luoda uraa, hoitaa perhettä sekä olla hyvä äiti, vaimo, ystävä, nainen ja kaikkea sitä erikseen ja yhtäaikaa.

Kolmekymppisten ystäväpiiri koostuu muista kolmikymppisistä lapsiperheistä, sinkuista, eronneista, opiskelijoista sekä uraihmisistä. Siis vertailukohteita on yllinkyllin joka hetkeen. Aina on helppo löytää toisen elämästä jotain sellaista, josta voi kokea kateutta, jotain jota itse haluaisi. Lapsiperheelliset haaveilevat kuumasta lomasta kahdestaan ilman lapsia, mutta se on mahdotonta joko lasten hoidon tai rahan vuoksi.
Sinkut rupeavat olemaan paniikissa, sillä kaikki hyvät kolmikymppiset ovat jo varattuja tai outoja, kun kukaan ei ole toista vielä huolinut. Kumppanin etsiminen lauantai illan tunneilla ja haave täydellisestä parisuhteesta ja rauhallisista lauantai-illoista kotisohvalla oman kullan kainalossa tuntuu tykyttävän rinnassa illasta toiseen kovempaa.
Kotiäidit kadehtivat uranaisia, joiden viikot ovat täynnä seminaareja, lounastapaamisia, työmatkoja ja oman identiteetin nousukiitoa.
Eronneet kokevat olevansa epäonnistuneita ja ajatus kaiken aloittamisesta uudelleen tuntuu työläältä. Usein myös eron syynä on ollut äkillisesti muuttunut parisuhde lasten vuoksi, joten uuden suhteen kaupan päälle saattaa tulla muutama pikkuihminen täynnä energiaa. Opiskelijat ovat usein huolettomia railakkaita nuoria täynnä elämän eliksiiriä, mutta jos satut olemaan kolmikymppinen ja opiskelija, niin huolettomuus saattaa olla kaukana. Opiskelun aloittamisen taustalla siinä iässä on usein huomaaminen aiemmasta aivan väärästä uravalinnasta tai tahtotilasta saavuttaa jotain enemmän. Mutta kun muut ystävät eivät enää täysin laske kolikoiden määrää ja ravintolat valitaan laadun eikä hinnan perusteella niin saattaa olla haastavaa nauttia tästä niin huolettomasta opiskelijaelämästä.

Kaiken tämän rinnalla omat vanhemmat ovat nykypäivän viisi-kuusikymppisiä, joka ei täysin tarkoita samaa mitä muutamavuosikymmen taaksepäin. Omat vanhemmat ovat aktiivisia facebookissa, useat ovat eronneet ja voit seurata sosiaalisesta mediasta heidän elämää hieman liiankin avoimesti. Apuja lasten hoitoon ei tule automaattisesti, vaan asiat tulee sopia ajoissa kalenterin kanssa. Baari illassa tiskin toisella puolella saattaa olla oma äiti. Omat vanhemmat ovat uransa huipulla tai vasta alussa, koska suuntaa vaihdettiin hetki sitten.

Mutta kuinka kuitenkin näiden ohikiitävien päivien keskellä voisimme nauttia olevamme kolmikymppisiä? Lakkaisimme himoitsemasta jotain mitä meillä ei juuri nyt ole? Nauttisimme elämästä juuri sellaisena kuin se meillä on ja pysähtyisimme hetkeen joka on juuri nyt käsillä?

Kolmikymppisenä olet aikuinen. Sinua ei enää tytötellä ja pojat ovat kasvaneet miehiksi. Olet varmasti jo saanut käsityksen siitä mitä haluat tai et halua tehdä. Oma arvomaailma on löytynyt ja sitä kautta ystävät ovat todellisia ympärillä. Todennäköisesti juuri heidät tulet löytämään elämästäsi vielä vuosienkin päästä, joten pidä heistä kiinni. Kolmikymppisenä riittämättömyyden tunne saattaa kaivertaa mieltä useinkin. Mutta meillä ei ole kiire mihinkään. Tavoitteet tulisi asettaa edemmäksi. Aina voi ja pitää olla haaveita, kaikkea ei tarvitse saada kerralla. 10 vuotta eteenpäin, niin olet vasta 40 vuotias ja silloin elämää saattaa olla edessä vielä 60 vuotta! Nauti siis nyt ajastasi sinkkuna, pienen lapsen vanhempana, uraihmisenä, opiskelijana tai eronneena. Nauti hetkestä ja vuodesta joka sinulla on juuri nyt käsillä.  Sillä olemme vain kerran kolmikymppisiä ja voisimmeko olla se sukupolvi, joka kerrankin muistaisi mitä silloin tapahtui. :)