ÄITI ON AINA ÄITI, VAIKKA VOISSA PAISTAISI

Äiti ja minä vuonna -86

Oma äiti. Se rakas pullantuoksuinen turvasyli, joka on aina sinua varten. Hän kuuntelee, auttaa, lohduttaa, kannustaa ja tukee. Mutta mitäpä jos tällainen on vain illuusiota? Minun äiti-tytärsuhde on aina ollut aikamoista vuoristorataa. Nyt aikuisena kolmikymppisenä uskaltaa jo lähteä miettimään näitä asioita.
Tottakai oma äiti on rakkain kaikista, mutta on myös niitä hetkiä, että olen ääneen sanonut: ”En olisi sen naisen kanssa missään tekemisissä, jos se ei olisi minun äiti.”

Meidän perheessä on aina sanottu asiat suoraan. Mitään ei jätetä sanomatta tai korrektisti lakaista asioita maton alle, kunnes joku kaunis päivä tuulenpuuska lennättää maton paikoiltaan ja jumalaton paskakasa paljastuu suuren löyhkän kera. EI -Silloin kun asioita käsitellään, niin ne käsitellään alusta loppuun mitään säästelemättä. Huudetaan, itketään ja käytetään voimasanoja. Mutta kun asiat on saatu puhuttua, niin niihin ei ole enää tarvetta palata. Useimmiten vaan tämä rikas keskustelu ei muuta kenenkään meidän perheenjäsenten käytöstä millään tavalla, sillä jääräpäisiä ja itsekkäitä kun ollaan. Elämä olisi tylsää ilman arkoja ja kipeitä asioita, ilman suoraa palautetta ja ilman räiskyviä keskusteluja.

Vanhemmiten olen vähän (huom! vähän) oppinut, että toisten asioihin puuttumista kannattaa jossain määrin välttää. Ei siitä useimmiten sinulle mitään hyvää synny, päinvastoin. Mutta jos asia millään tavalla koskee itseänikin, niin arkojenkaan asioiden esilletuominen ei ole vaikeaa.

Niin se äitisuhteeni. Äitini on varmaan maailman itsekkäin ihminen ketä tiedän ja negatiivisin. Hän päästää maailman rumimmat sammakot suustaan, eikä hänellä oli itsekriittisyyttä lainkaan. Esimerkkejä voisi olla miljoona ja todistajia samanverran, mutta silti hän on minun äiti.
Hän on aina ollut nainen, joka laittaa satoja euroja omaan kauneuteen ja hyvinvointiin. Kalenteri on rakennettu hiusten, kuntosalin, kynsien, kulmien, hieronnan ja personal trainerin mukaan. Hän valitsee aina kalleimmat ravintolat, juo aitoa shampanjaa, eikä katso hintoja kun shoppailee. Tärkeintä on näyttää hyvältä. Äiti ei mene ikinä ruokakauppaan ilman meikkiä ja kun kutsu johonkin tilaisuuteen tulee, niin ”mitä mä laitan päälle” keskustelu alkaa jo erittäin hyvissä ajoin. Tämä kaikki on epänormaalia suomalaiselle perusnaiselle myös minulle. Siksi sitä on niin vaikea ymmärtää ja se ärsyttää monia. Äiti ei ole rikas, mutta hän on tehnyt päätöksen jo aikoja sitten, että kaikki rahat mitä panostaa itseensä on sen arvoista.
Ja näinhän ne naiset käyttäytyykin hyvin pitkälti muualla. Esimerkiksi Italiassa et törmää rasvatukkaisiin, meikittömiin, hieman ylipainoisiin, urheilutakki päällä oleviin naisiin useinkaan. Ihmiset välittävät miltä he näyttävät. Ulkonäkö saa ja on tärkeä osa identiteettiä. Ja kyllä itsestään huolehtimisen tulisikin olla useammankin suomalaisen tärkeyslistalla korkeammalla kuin nyt. Joka viides suomalainen on jo lihava (painoindexi yli 30)

Kun minusta itsestäni tuli myös äiti, suhde omaan äitiin muuttui taas kerran. Mielikuva mummoista oli aivan erilainen, kuin mitä oma äitini pystyi tarjoamaan. Äitini on vielä vahvasti työelämässä, hän on juuri eronnut isästäni ja molemmat vanhemmat ovat aloittaneet viisikymppisen sinkkuelämän. Menoja on enemmän kuin meillä parikymppisenä. Kokeilut eivät ole enää teinikokeiluja vaan voi mennä suoraan asiaan. Vaikka välimatkaa meidän välillä on alle kilometri, niin lastenvahti avunpyyntö ei useinkaan saa positiivista vastaanottoa. Tilannettahan ei auta se, että pikku-siskoni sai lapsen samaan aikaan kuin minä, sillä pyyntöjä satelee tuplasti. Lasten kanssa ollaan silloin kun se äitille sopii, ei silloin kun sitä tarvitaan.

Pikkuhiljaa olen oppinut hyväksymään sen, että tämän päivän mummot ovat erilaisia. Eihän se nainen siitä mummoksi muutu, jos oma lapsi saa lapsen. Tämän päivän mummot näyttää hyvältä, käy treffeillä, Robbie Williamssin keikoilla, syö sushia, juo shampanjaa, vaihtaa facebookissa statustaan sinkusta epävarmaan suhteeseen ja ostaa juuri saman mekon tai nahkatakin, jonka sinä juuri ostit. Älytöntä, ärsyttävää ja niin todellista. Ei minulla ole oikeutta muuta vaatiakaan.

Onko minustakin tullut vanha, kun muistelen lämmöllä mennyttä vanhaa aikaa? Toista se oli ennen...
Minun varhaislapsuus oli ihanaa. Vaikka vanhempani olivat yrittäjiä jo minun syntyessäni oli äitini kotona meidän lasten kanssa ja yrittäjyys oli jotenkin rennompaa ja vapaampaa. Pihapiirissä oli aina leikkikavereita, sillä serkut asuivat alakerrassa ja mummu ja vaari viereisessä talossa. Aina oli ihmisillä aikaa ja tekemistä riitti.

Olen onnellinen siitä, että minulla oli täysi-ikäisyyteen saakka neljä mummoa kasvattajana. Nämä vahvat, rohkeat naiset olivat jokainen erilainen ja heistä jokainen on varmasti muokannut ripauksen minun persoonaani. Meidän perheessä ei suuresti vannottu rakkautta ja halailtu, mutta mummojen kanssa ei muuta tehtykään. Elsa-mummo oli suorasukainen ja kriittinen, mutta erittäin huumorintajuinen. Vieno-mummu rakasti lapsia. Teki maailman parhaat letut ja tarinoi, niin että kirjoja ei tarvittu kun värikkäät mielikuvat piirtyivät ilmaan. Hilkka-mummo oli hiljaisempi, korrektimpi ja rauhallisempi, mutta ei ole hetkeä, etteikö hän jotain olisi puuhaillut. Mutta vaikka töitä piisasi, niin mummolla oli myös aikaa istahtaa tuolille ja katsella lasten leikkejä.

Eila-mummi oli ja on läheisin. Häneltä löytyy persoonaa. Pienenä leikittiin vaikka ja mitä. Mummin vaatekaapit ja korukätköt olivat loputtomat, niin että ne huutivat muotinäytöstä. Mummi on harrastanut ja keräillyt varmasti kaikkea mitä voi keksiä lampunkuvuista metallitöihin, fingerporeista savipeikkoihin. Jos sinulta puuttuu tänä päivänäkin jotain, niin soita ensin mummille.
Mutta se mikä tekee hänestä ainutlaatuisen, on todella suuri sydän. Mummi todella kuuntelee, arvostaa, kunnioittaa, kannustaa ja kasvattaa. Häneltä olen saanut elämänohjeita pitkin matkaa. Hän on aina kannustanut minua parhaimpaan, mutta muistan kun hän sanoi: ”Muista Suvi, aina ei tarvitse olla paras, riittää että tekee parhaansa. Voi olla hyvä ja menestyvä ihminen, vaikka koulussa ei saisikaan aina kymppejä.” Tämä elämänohje on varmasti vaikuttanut siihen taitoon, että ei pelkää epäonnistumista, riittää kun yrittää parhaansa. Mummi on vielä tänäkin päivänä minun parhaita ystäviäni.

Vasemmalta oikealle: Minä, äitini, Eila-mummi, Vieno mummo

Näistä jokainen nainen on minun idolini. He ovat rakkaita mummojani. Onneksi vielä saan nauttia kahden mummoni elosta ja elämästä. Ennen vanhaan oli tapana, että naiset olivat kotona lasten kanssa, mutta maailma on muuttunut. Naisten asema on muuttunut radikaalisesti. Minunkin tulee muuttua ja muuttaa käsitystäni mummoista.
Ja nyt myös minun tyttärelläni on neljä mummoa antamassa rakkauttaan ja elämänohjeitaan. Rakentamassa pienen tytön persoonaa ja muokkaamassa ajatuksia elämän ihmeellisyydestä, sen kovuudesta ja lämmöstä.

Kaipa sitä on juuri omaa äitiä kohtaan kriittisin. Hänessä näkee niin paljon itseään, että hirvittää. Häntä kohtaan asetamme ne suurimmat odotukset kaiken suhteen. Hänestä otamme mallia ja hänen kanssaan on turvallisinta riidellä, koska hän ei ikinä hylkää. Hän on kirkkain ja kriittisin peili tekemisillesi, mutta silti oman äidin ovi on aina auki, jos on tarvetta. Joskus on vaikea tajuta, että äitikin on nainen siinä missä sinäkin. Myös hänellä on tunteet ja oma elämä. Myös äiti kaipaa joskus juttelukumppania ja haluaa jakaa asioita kanssasi. Mihin vetää raja mistä asioista voi jutella oman tyttären kanssa ja mistä ei? Raja varmasti on hyvinkin selkeä, mutta muuttuu elämäntilanteiden mukaan.

Rakkaat ihmiset, muistakaa, että äiti on aina äiti, mutta myös nainen. Hänellä on tunteet. Hän rakastaa sinua eniten kaikista ja hän ei toivo mitään enempää kuin vastakaikua rakkaudelleen. Vaikka meilläkin on todellinen viha-rakkaus suhde äidin kanssa ja varmaan riidellään enemmän kuin halataan, niin ei mene kuin muutama päivä, kun pitää taas soittaa äidille: ”Missä oot ollut? Miksi et ole soittanut?”

Minä ja äiti