JOHTAJAN IHOLLA

Herätyskello soi puoli seitsemän. Ihana herätä kotona omasta sängystä. En pidä kiirettä nousta sängystä. Tänään ohjelmassa paperihommia tai nykyään paremminkin tietokonehommia. Saan työskennellä kotona. Yhtään palaveria ei ole tälle päivälle sovittuna, sillä urakkana on paljon ajatustyötä vaativaa hommaa ja on ikävää keskeyttää sitä minkään aikataulun vuoksi. Avasin eilen illalla koneen saadessani tyttäreni ensin nukkumaan puolikymmenen. 4-vuotiaalle se on aika paljon, mutta en ole enää aikoihin jaksanut ottaa paineita muiden asettamista äiti-vaatimuksista. Olen hyvä äiti. Lapseni on tottunut syntymästään saakka siihen, että äiti on paljon kotoa pois. Isä hoitaa enemmän kotia ja mummot ovat tulleet tärkeiksi paikoiksi, joissa saa viettää erilaisia päiviä. Tämä johtaja-äiti ei tee ruokaa, inhoaa siivoamista, tykkää makoilla vapaapäivinä sohvalla, mutta keksii aina jotain kivaa tekemistä koko perheen kesken.

Viime viikolla tyttäreni tokaisi illalla ennen nukkumaan menemistä; ”Äiti, teet aika paljon töitä. Pitäisikö sinun ruveta työlakkoon?” Toisaalta nauratti tämä tyttäreni sanavalinta. Hän on taas kuunnellut kun ollaan keskusteltu yhteiskunnallisista asioista mieheni kanssa. Hänellä on tarkka korva. Mutta toisaalta taas sain koskettavan suoran palautteen omasta läsnäolostani kaikkein tärkeimmältä, omalta lapseltani. Vastasin vain: ”Ollaan rakas onnellisia, että meillä on töitä. Kaikkien pitää tehdä töitä, jotta Suomi saadaan nousuun ja kohta meillä on yhteinen loma, enää muutama yö.”

Sitä lomaa ei varsinaisesti suunniteltu. Minulla meni vain hermo siihen kaamokseen ja vesi- ja räntäsateeseen, joka Suomessa oli jatkunut jo monta kuukautta. Kysyin mieheltäni, lähdetäänkö lomalle. Sain odotetun vastauksen: ”Onko meillä rahaa? Se mökin seinän vuorauskin pitäisi tehdä.” Tokaisin vain, on meillä ja menin nettiin ja seuraavana päivänä olin varannut lennot Bangkokiin. Minä olen ollut aina parisuhteemme spontaani osapuoli ja mieheni harkitseva järjen ääni. Täydennämme hyvin toisiamme. Petri saa rohkeutta ja varmasti aivan yllättäviäkin näkökulmia omien ongelmien ratkaisuihin ja minä taas olen oppinut laskemaan ainakin kolmeen ennen kuin teen päätöksiä. Vaikka olemmekin aivan erilaisia, niin tuemme, kunnioitamme ja arvostamme toisiamme. 14 vuotta yhteiseloa ei olisi mahdollistunut ilman yhteisiä arvoja ja päämääriä. Yrittäjyys, yhteiskunnallinen vaikuttavuus, oppiminen, parisuhde, hyvä ruoka, huumori, matkustelu, ystävät ja perhearvot pitävät meidät lähellä toisiamme.

Olen niin paljon reissussa, että kotini on toimistoni. Se sopii minulle täydellisesti. Saan olla koko päivän yöpaita päällä, ilman meikkiä, tukka pystyssä ja levittää kaikki paperit keittiön pöydälle. Välillä kyllä hävettää kun kaikenmaailman myyntimiehet käyvät päivisin pimpottamassa ovikelloa. Kerran menin pöydän alle piiloon ovikellon soidessa. Minulla ei ollut housuja jalassa ja en voinut niitä hakea ilman että ovella seisoja olisi nähnyt. Päätin leikkiä näkymätöntä, mieluummin kuin pervoa johtajaa.

Saan kotona tehokkaasti asioita aikaiseksi. Samanaikaisesti saattaa olla maili, facebook, insta ja what’s app päällä joiden kautta viestin henkilökunnalleni ja asiakkaille. Osaan kuitenkin myös sulkea viestintävälineet sekä laittaa puhelimen äänettömälle, jos jokin työ vaatii todellista keskittymistä. Minulla kesti yllättävän pitkään päästä pois kahdeksasta neljään työaika-ajattelusta. Reissupäivät venyvät usein kellon ympäri. Yrittäjien järjestötyö ajoittuu usein ilta-aikaan. Enkä ikinä laske tunteja kun avaan koneen illalla tai jopa yöllä. Silti on ollut hankalaa lähteä vaikka lenkille keskellä päivää tai tavata ystävää. Nyt olen pikkuhiljaa siihen oppinut. Minun arvoa yrittäjänä ja johtajana ei mitata todellakaan ajassa vaan tuloksissa. Olen myös oppinut sanomaan EI. On ollut hämmentävää kuinka paljon tulee tapaamispyyntöjä, jotka eivät vie kumpaakaan osapuolta eteenpäin. Nykyään ennen kuin suostun tapaamiseen, olen aidosti kiinnostunut kuulemaan tai auttamaan. Jos olen tyytyväinen nykyiseen kirjanpitotoimistoon, niin en halua käyttää aikaani tapaamiseen, jossa kartoitetaan tarpeeni ja esitellään kustannussäästöt vaihtaessani uuteen. Jokainen vaihdos ja uusi yhteistyökumppani vie aikaa lähes vuoden ennen kuin yhteinen sävel toimivasta yhteistyöstä ja lisäarvontuottamisesta, jota luvattiin, voidaan lunastaa.

Olen kävellyt urallani jo jonkin matkaa. Olen lähtenyt tyhjästä. Perustanut yrityksen, palkannut ensimmäiset työntekijät, investoinut satojatuhansia euroja, ottanut riskejä tehnyt voittoa ja menettänyt voittoja. Kasvattanut yritystä, kouluttanut sekä luottanut satoihin ihmisiin, maksanut palkkoja muille maksamatta itselleni. Olen tehnyt lukemattomia virheitä, joutunut tekemään päätöksiä, joihin en olisi välttämättä ollut vielä valmis. Olinhan aloittaessani vasta 22-vuotias ja suoraan toimitusjohtaja. Olenko menestynyt? No, siihen on monta määritelmää. Menestys voi olla valtaa päättää asioista, onnellisuutta, taloudellista vapautta tehdä asioita. Usein määrittelin menestyksen puhtaasti yrityksen tuloksen perusteella ja koin häpeää kun ihmiset kehuivat minua menestyneeksi, vaikka tiesin yrityksen tuloksen olevan rankasti tappiollinen ja oman pääoman menetettynä. Mutta ajansaatossa olen oppinut ymmärtämään, että menestys on paljon enemmän kuin vain raha. Menestys on tehdä asioita, mitä haluaa. Rohkeutta päättää niistä ja elää sellaista elämää jota haluaa. Minun menestykseni on ihmiset ympärilläni. Olen ylpeä jokaisesta työntekijästäni, joiden elämään olen saanut kuulua. Niitä on monia. Usealla olen ollut vain kaukaisempi omistaja, sen suurempia tunteita, mutta monelle kuitenkin enemmän. Johtaja, esimies, mentori, työkaveri, ystävä. Useat heistä ovat olleet nuoria meillä työskennellessään ja on ollut häikäisevää seurata heidän urakehitystään jälkeenpäin.

Minä olen ihan tavallinen ihminen siinä, missä muutkin. Minä haluan kiitosta ja arvostusta siinä, missä kuka tahansa. Ei johtajat ole yli-ihmisiä. Meillä on paljon vastuuta, mutta haluamme armoa. Pienet yrittäjät eivät ole vain kokoaikaisia johtajia omalle henkilöstölleen vaan samassa paketissa on myös markkinointi, talous, hankinnat, hallinto, hallitus, juoksevat asiat, sopimukset. Vaikka paljon voi delegoida, niin paljon jää myös omille harteille. Ei riitä, että priorisoit omat asiat omassa päässäsi vaan sinä olet myös vastuussa henkilöstösi hyvinvoinnista. Sinulle pieni asia voi olla toiselle suuri asia. Läsnäolo ja kuuntelu ovat edelleen haaste minulle. Olen kyllä kehittynyt, mutta se on vain pirun vaikeaa kun olen tällainen kärsimätön yrittäjä-luonne.

Johtajuus minussa kasvaa kokoajan vuosi vuodelta. Se on palveluammatti. Se on yhteistyötä, luottamusta ja kaveruutta. Olen opiskellut valmentavaa johtamista. Ihmiset oppivat parhaiten itse. Kysy kysymyksiä, heitä epämääräisiä haasteita, pakota heidät lukemaan ja sitä kautta ajattelemaan itse. Anna tilaa, anna aikaa, älä puutu, kuuntele ja odota tuloksia. Oppiminen on hidasta ja yhteinen aika ei saa täyttyä asioista, jotka pitää vain käydä läpi. Jos hetket ahdetaan täyteen johtajan monologia asioista, mitkä on huonosti ja mitä pitää parantaa, tuntematta omia tekijöitään, heidän tarpeitaan ja tekojaan, ollaan pahasti metsässä. Metsässä jossa todelliset lahjakkuudet tukahdutetaan niin että heidän on pakko vaihtaa paikkaa, jossa heille annetaan tilaa ylittää itsensä.

Tänään olin ahkera tekijä, kannustava ja kiitollinen johtaja. Ensi viikolla olen tarkka muodin asiantuntija, asiakaskentän todellinen tietäjä, tehdessäni ensi syksyn sisäänostoja. Johtajuus mitataan tuloksissa, mutta parhaimmillaan johtajat muuttavat ihmisiä ympärillään ja sitä kautta jopa koko maailmaa. Oletko sinä tulevaisuuden onnellinen johtaja joka saa ihmiset ympärillään loistamaan?