ISÄNI - REKKANEROUTTA JA PANNUHUONE

Isä ja äitin yritystoiminta alkoi jo nuorena

Muistan elävästi kun yhdeksänkymmentäluvun alussa olin isäni kanssa saunassa. Isä heitti kovat löylyt, niin kuin tapana oli. Sitten isä lähes kyynel silmässä sanoi: ”Kuule Suvi, saattaa tulla firmaan konkurssi ja koko koti saattaa mennä alta.” Tämä uutinen oli 9-vuotiaalle tyttärelle aika kova uutinen, jota mietin pitkään ymmärtämättä mistä oli kyse. Se oli myös niitä harvoja kertoja, jolloin olen nähnyt isäni kyynelehtivän. Tämä saunakeskustelu kuvaa hyvin suhdettani omaan isääni sekä saamaani kasvatusta, joka on vienyt minua eteenpäin pienestä saakka. Elämä on kovaa, mutta niistä selvitään kun tehdään töitä.

Tämä kirjoitus on omistettu isälleni. Suuresti arvostamalleni liikemiehelle, yrittäjälle ja isälleni. Hän ei varmasti ole ollut paras isä maailmassa, mutta hän on isäni ja olen oppinut ja opin kokoajan häneltä paljon. Isälleni yritys on ollut kaikki kaikessa ja perhe on elänyt siinä rinnalla välillä myös varjossa ja valossa. Tämä tarina on kerrottu tyttären silmin isästä joka teki paljon töitä

 

Töitä 24/7

Meidän perheessä työ on ollut kaikki kaikessa. Isä ja äiti ryhtyivät taksiyrittäjiksi 18-vuotiaana. Äiti ajoi taksia kun odotti minua. 3-vuotta myöhemmin taksiyrittäminen vaihtui kuljetusyrittäjyyteen ja kahden ihmisen yrityksestä kasvoi pikkuhiljaa yksi Suomen merkittävistä kuljetusyrityksistä erikoistuen vaarallisiin aineisiin ja kemikaalikuljetuksiin kattaen koko pohjoismaat. Työntekijöitä oli yli 70 ja autoja yli 30, alihankkijoita kymmeniä. Olen kasvanut perheen vanhimpana tyttärenä tässä yrittäjien perheessä.

Isän töihin sopeuduttiin. Töitä tehtiin viikon jokaisena päivänä, päivän jokaisena tuntina. Lomaa ei vietetty ilman töitä. Muistan olleeni kateellinen luokkatovereilleni, sillä he omistivat avainnipun. Minulla ei ikinä sellaista ollut, sillä aina joku oli kotona ja ovet olivat aina avoinna. Isä ja äiti olivat aina kotona, sillä yrityksen toimisto oli myös siellä.

Pienestä asti puhelimeen opittiin vastaamaan asiallisesti, kuten yrityksessä kuuluukiin. Sitten huudettiin IIIISSSKÄÄÄ PUHELIMEEN!!” Puhelin soi taukoamatta ja siihen piti vastata mahdollisimman nopeasti. Isi juoksi kentän toiselta laidalta puhelimeen ja kunto pysyi hyvänä. Harvoin käytiin kylässä tai oltiin kotoa pois, sillä puhelimen soitto tiesi töitä ja sitä piti vahtia. Matkapuhelinten aikakausi muutti asioita. Voitiin liikkua vapaammin, mutta työt kulkivat sitäkin tiiviimmin mukana. Meidän perhe on käynyt varmaan yli 40 kertaa ruotsin laivoilla,  sillä merellä puhelimet eivät toimineet. Äiti ymmärsi sen, että se on ainut keino päästä töistä irti. Olimmekin Silja Linen kulta-asiakkaita. :)
Perhe kävi myös Saksassa ja Ruotsissa. Siellä me lapset istuttiin takapenkillä tuhansien kilometrien tullessa auton mittariin. Me kierrettiin ahkeraan rekkatehtaat, autokaupat sekä rekkamessut.

Lapset kasvatettiin tasavertaisena kunnioittaen

Minä isän sylissä

Vasta aikuisena olen ymmärtänyt sen rikkauden, että meitä lapsia arvostettiin aina. Jos isällä oli liikeneuvottelut meidän keittiön pöydän ääressä, niin ei meitä lapsia käsketty pois häiritsemästä, vaan me saimme olla mukana kuuntelemassa. Tämä toimintatapa on kasvattanut minussa varmasti rohkeutta olla oma itseni jokaisen ihmisen kanssa, uteliaisuutta ja ymmärrystä eri asioihin. Minua ei ole koskaan väheksytty tai aliarvioitu vaikka olen ollut lapsi tai tyttö. Minulta on vaadittu paljon, mutta kohtelu on ollut myös tasa-arvoista eri ikäisten sekä eri sukupuolisten kanssa. Toki käyttäytyä piti osata. Peruskäytöstavat on opittu pienestä pitäen. Vaikka meillä oli rento kasvatus niin kuria löytyi.

Isältä ei kehuja turhista irronnut. Sinä pystyit saamaan isän arvostuksen työn kautta. Koulussa hän arvosti matematiikkaa ja englantia, muilla aineilla ei ollut väliä. Ahkeruus kaikessa tekemisessä oli ehdoton. Kotitöitä tehtiin mukisematta ilman viikkorahoja pienestä saakka. Yrityksen laskutusta piti rueta tekemään jo ala-asteella. inhosin sitä. Se oli liian yksitoikkoista, siirrettiin numeroita rahtikirjoista ja fakseista tietokoneelle ja tulostettiin paperit ulos 3 eri kappaleena.
Tästä työnannosta olen oppinut ensimmäiset johtajuus oppini. Avaa työntekijälle työn kokonaiskuva ja perustele jokaisen pienenkin työn merkitys kokonaiskuvaan. Sillä ei minulle kukaan kertonut työn lopuksi, että hienoa Suvi, olet juuri laskuttanut 100.000 markalla. Luulen että tämän tiedon myötä motivaationi olisi saattanut olla kovempi.

Upea liikemies ei titteleitä kumartanut

 

Muistan kun isä tuli iloisena olohuoneeseen ja sanoi, nyt meni 10 miljoonaa rikki liikevaihdossa. Hienoa! En ymmärtänyt mitä liikevaihto tarkoittaa, mutta ymmärsin, että 10 miljoonaa on iso raha. Sellaisia voi voittaa lotossa.
Isäni eli yrityksen kautta. Kun yritys kasvoi tai onnistui saamaan jonkun diilin läpi hän oli iloinen, kun taas oli murheita ja vastoin käymisiä hän oli hiljaa ja omissa oloissaan. Vastoinkäymisiä oli paljon ja yleensä ne tapahtuivat juhlapyhinä. Usein jouluaattona oli autot hajonneet tienposkeen ja ei auttanut kuin mennä paikan päälle ja saada apu nopeasti, jotta asiakkaiden kuormat saatiin ajoissa perille. Asiakkaiden toiveet olivat ensisijaisia.
Isäni on aina ollut loistava neuvottelija. Hän on ansainnut kunnioituksen sanansa mittaisena miehenä. Suorasanaisena hän on saanut myös asioita aikaiseksi. Isä on myös aina arvostanut suuresti työntekijöitään. Tittelit on heitetty aina roskakoriin. Ihminen ansaitsee arvostuksen tekojen ei titteleiden perusteella. Kenenkään perseitä ei nuoleskella, sen varmasti aika moni pankinjohtaja on saanut tuntea nahoissaan. Välillä ärsytettiin ja oikein provosoitiin pankinjohtajia, kun neuvotteluihin mentiin vähän myöhässä, länkkärihattu päässä, keltaiset kukkahollannikkaat ja reikäiset farkut jalassa. Yrityksen raha oli pitkälti kiinni kalustossa ja siksi rahan tarve oli välillä miljoonia. Asiantunteva ja palveleva pankki auttoi yrityksen kasvussa mutta vuosiin mahtui myös kovia aikoja, jolloin neuvottelut eivät olleet mukavia.

Vaikka isä oli mieletön neuvottelija asiakkaiden kanssa, niin perheensä kanssa keskustelut olivat vähäisiä. Murheet mietittiin yksin. Usein lasillinen lämmikettä auttoi selkeyttämään ajatuksia. Miehen elämä oli kovaa. Kun onnistuit yrityksessä et välttämättä onnistunut perheen päänä. Valinnat perheen ja yrityksen välillä olivat jatkuvia. Ei meidän lasten kanssa leikitty, meille riitti että koko perhe oli koolla. Telkkarin katsominen koko perheen voimin olivat parasta aikaa. Perhe hiljeni yhdessä laatuelokuvien pariin. Uuno Turhapuro, Vääpeli Körmy, Poliisiopistot ja Pekka Puupäät olivat mutkatonta helppoa huumoria, jotka naurattivat koko perhettä kun isä nauroi katketakseen sohvalla. Isän huumori on edelleen mutkatonta ja vilpitöntä. Ja kaikki mahdolliset uutiset piti katsoa ja silloin oltiin hiljaa.

Hörppy suuriin mietteisiin

 

Jos isä oli poissa oli perhe osittain irtonainen. Isä saattoi olla omissa oloissaan pitkiä aikoja. Isäni teki sitä mitä myös moni muukin suomalainen, hän otti hörpyn suuriin mietteisiin. Muistan kun isän kanssa pienenä juttelin. Isä kysyi mitä hänen juomisensa haittaa, kun on yksin hiljaa pannuhuoneessa eikä häiritse ketään? Ei se pienenä häirinnytkään. Se että juominen sai äitin surulliseksi vaikutti koko perheeseen. Läsnäolon merkitystä ei voi väheksyä. Meidän perheessä ei ikinä ollut väkivaltaa, eikä isä juonut itseään huonoon kuntoon, mutta vetäytyminen yksin omiin oloihin vaikutti silti koko perheeseen. Ihmisen on vaikea tunnustaa olevansa alkoholisti. Isäni ei sitä ole ikinä tunnustanut. Mutta luulen, että siinä menee raja, kun jonkun toisen pitää sinulle huomauttaa juomisesta, puhutaan jo jonkin sortin ongelmasta.
    Jos omaan lähipiiriin on uskomista, niin jokaisessa suomalaisessa perheessä on kärsitty alkoholiongelmasta jossain määrin. On se sitten äiti, isä, mummi, pappa, veli tai sisko, työkaveri tai naapuri, niin me näemme sen, mutta siitä ei puhuta. Se on häpeä. Ei alkoholisti ole ojissa nukkuva koditon, pahalta haiseva poliisin tuttu vaan se on ihan tavallinen ihminen, joka tykkää juoda ensin rentoutuakseen, sitten tekemisen puutteeseen ja lopuksi siitä tulee vain tapa.

Mutta sen olen hyväksynyt vuosien saatossa. Jokainen ei ole täydellinen. Isäni ei ole täydellinen, minä en ole täydellinen. Rakastan isääni. Hänellä on omat heikkoutensa ihmisenä, mutta hän on saavuttanut jotain niin paljon enemmän kuin monikaan edes haaveilee.

Isästä tuli rikas

Tänä kesänä isäni myi yrityksen osakkeet ja hänestä tuli niin sanotusti tavallisen ihmisen silmissä rikas. Ensimmäisenä hän meni rautakauppaan ja osti päältä ajettavan ruohonleikkurin. Suurin huoli kaupoissa oli, kuinka henkilökunta suhtautuu yrityksen uusiin omistajiin. Se miksi isäni menestyi ja hänen osaamistaan arvostettiin oli hänen vilpitön neroutensa ja intohimonsa rekka-autoja kohtaan. Hän ymmärsi niiden mekanismin, hän kehitti erikoisratkaisuja säiliöautoihin, kuinka kannattamattomia tyhjiä kilometrejä ei tulisi. Jokainen ajettava kilometri on oltava laskutettavaa. Arvostus koko henkilökuntaa kohtaan takasi kokonaisvaltaisen ajattelevan organisaation.
    Toivon, että isäni osaisi nauttia elämästä sen monissa eri muodoissa. Hän osaisi arvostaa terveyttään niin että edessä olisi vielä monia vuosia. Vuosia meidän lasten ja lastenlasten kanssa. Hänellä olisi niin paljon annettavaa vaikka koko yhteiskunnalle.

Isät ovat aina isiä, vaikka he eivät täydellisiä olisikaan. Läsnäolo riittää. Koskaan ei ole liian myöhäistä arvostaa ja elää elämää. Vastuullinen elämä alkoi minun isällä jo nuorena. Hän oli isä, pomo, työnantaja, asiakas ja aviomies jo parikymppisenä. Arvostan ja rakastan.

Isänpäivänä 2014 tytär Suvi

Iltasuukon aika