BARPAJAN SATU
Me olemme aika samannäköisiä. Satu on aina ollut minun pikku-sisko. Pelkästään jo 9 sentin pituusero, erottaa hänet pikku-siskoksi. Satu on minun pikkuinen sisko. Jos tuli tappelu, niin Satu voitti. Satua ei herkästi nujerretakaan. Hän laittaa miehet poikkipinoon. Hän oli se, joka istui rekkamiesten kanssa samaan pöytään ja rupesi puhumaan akselileveyksistä, moottorin tehokkuudesta ja tunsi automerkit ja mallit ja ennen kaikkea rekka-autot. Satu osaa ottaa kossua rekkamiesten kanssa eikä pienistä asioista hätkähdä. Aina olemme tehneet yhdessä kaiken. Tässä hullunkurisessa perheessä ei ilman oman siskon dialogia pärjää. Me kävimme samat koulut, me saimme lapset samaan aikaan, miehiämme yhdistää silmälasit ja ”jalat maassa” asenne, silloin kun meillä siskoilla meinaa jalat nousta liian korkealle.
Satu on myös yrittäjä, niin kuin lähes koko sukumme. Hän toteutti unelmansa omasta baarista reilu vuosi sitten keväällä 2013. Siitä saakka on eletty yrittäjyyden taivasta ja helvettiä. Helvetin portit aukesivat apposen selälleen tällä viikolla, kun pikku-siskoni joutui tekemään vaikean päätöksen ja saattaa oman unelmansa, ensimmäinen yrityksen konkurssiin. Bar Pajan ovet ovat tänä viikonloppuna viimeistä kertaa auki koko kansalle.
Vain toinen konkurssin tehnyt yrittäjä voi ymmärtää mitä se tarkoittaa tässä Suomen maassa. Mutta konkurssi koskettaa myös lähipiiriä, perhettä. Lohdutuksena voi sanoa, että se on vain rahaa, eikä ole mitään kuolemaan verrattuna, mutta monen yrittäjän tämä on saattanut kuolemaan saakka.
Jos sairastut ja kuolet, niin siihen et itse voi vaikuttaa. Mutta jos epäonnistut, teet konkurssin, niin tämä on oma valinta. Et saa sääliä, olet epäonnistuja.
Tunnet itsesi epäonnistujaksi. Jäät tyhjän päälle. Olet tehnyt helvetisti töitä, palkattakin, kääntänyt kaikki kivet, kokeillut kaikki keinot, yrittänyt, yrittänyt ja yrittänyt, mutta tuloksetta. Olet väsynyt, todella väsynyt. Vaikka ympäriltäsi löytyy tukea ja kannustusta, niin asiat ovat omassa päässäsi. Ison rapakon tuolla puolen sanotaan, että et ole käynyt todellista yrittäjyyden koulua, ellei takanasi ole vähintään 1 konkurssi. Ajatellaanko Suomessa vielä näin avoimesti?
Mutta se raha on vain rahaa. Siskoni tapauksessa 29-vuotiaalle naiselle lankeaa kymmenientuhansien eurojen velat. Ei ole asuntoa, ei ole työtä, ei ole jaksamista. Päätös luovuttaa on yrittäjälle shokkitila. Siskollani on 3-vuotias lapsi, työssä käyvä mies ja iso berninkoira. On vain jaksettava!
Kun Satu päätti tehdä sen rohkean päätöksen ja lähteä toteuttamaan omaa unelmaansa, niin se hetki oli kaikin puolin innostava. Se energia, joka pursusi, ne ideat jotka virtasi oli upeaa. Rahoituksen saaminen oli todellista yrittämistä. Lähes vuosi kierrettiin rahoituslaitoksia, laskettiin, budjetoitiin, neuvoteltiin, petyttiin, mutta ei lannistuttu. Vakuuksia oli oltava enemmän kuin lainan tarvetta oli. Mistäpä sitä oli kertynyt 27 -vuotiaalle? Raha saatiin kuin saatiinkin kasaan. Rahoitus pilkottiin pienempiin osiin, oli pidempiä maksuaikoja, yhteistyökumppaneiden aloitussopimuksia, finnveraa, pankkilainaa ja omaa rahaa. Mutta ennen kaikkea yrittäjä laittoi oman nimen lainapapereihin, koska usko omaan yritykseen on vahva, niin kuin pitääkin olla.
Rahat kasassa, kymmenille epäilijöille näytetty pitkää nenää ja todellinen baarin rakentaminen alkoi. Edessä oli markkinointi, rekrytointi, sisäänostot, ohjelman suunnittelu, brändin rakennus ja kova työ. Mutta se oli unelmaa ja se oli mieletöntä. Avajaisia juhlittiin railakkaasti ja tupa oli täynnä monta viikkoa. Satu avasi baarin, ilman aiempaa kokemusta, täydellä tarmolla, tahdon voimalla ja mielettömällä asenteella.
Jo yrittämisen alkumetreillä tuli Suomen alkoholilainsäädäntö tutuksi. Sääntöjä oli enemmän kuin laki sallii (tai siis nimenomaan lakihan tämän sallii) Alkoholitarkastaja oli uskomaton yrittäjyyden ankeuttaja, joka ei antanut armoa. Koska Satulla ei ollut tarvittavaa kahden vuoden kokemusta ravintola-alalta, ei hän saanut tuntiakaan tehdä töitä ilman pätevän henkilön läsnäoloa. Se vasta oli mukavaa tiistai päivisin klo 14-18, kun asiakkaita kävi muutama ja palkkakulut juoksevat yrittäjän kassasta, joka on tyhjä. Henkilökunta, työvuorot, terassikalusteet, baarin sisustus, markkinointi, asiakkaiden käytös, henkilökunnan myyntitaidot ja vessojen siisteys olivat jatkuvassa ylitarkastajan tarkkailussa. Yrittäjä saattoi saada varoituksen jos asiakas oksensi vessaan. Jos ravintola oli täynnä ja kauppa kävi tiskillä, niin aukioloaikaa ei saa pidentää, jos DJ ei ollut paikalla, sillä Suomen laki määrää aukioloajat ”laadukkaan ohjelman” perusteella. Ja näitä säädöksiä riittää. Satu yritti useaan otteeseen hakea erikoislupaa, että voisi itse olla tiskin takana ilman muuta henkilökuntaa säästösyistä, mutta tarkastajaa ei hetkauttanut konkurssin vaara. Sitä parempi, mitä vähemmän anniskelupaikkoja koko maassa.
Satu työllisti kuitenkin alusta saakka useita ihmisiä, mutta tämä ei ole tärkeää eikä merkityksellistä Suomessa (huomaa pieni ironia).
Yhä useammat ravintolat ovat ahdingossa. Suomen holhoava alkoholilainsäädäntö ei tee hyvää kenelläkään. Mitä enemmän veroja tiukennetaan, sitä enemmän haetaan halpaa viinaa Virosta ja pidetään koti- ja mökkibileitä. Kotona juodaan vahvat pohjat, jotta baarissa ei tarvitse käyttää rahaa kalliisiin juomiin. Mutta ehkäpä ne kansanedustajat tietävät meitä paremmin. Parempi kossu kotona kuin kalja kuppilassa, sanoo kansanedustus.
Mutta me kaikki yrittäjät tiedämme totuuden konkurssitarinoista. Konkurssi ei ole häpeä vaan osoitus siitä, että perkele minä ainakin yritin. Satu voi alle kolmekymppisenä sanoa, että toteutti oman unelmansa. Se oppimäärä, mikä karttui ravintola yrittämisestä on mieletön. Paljon tehtiin asioita oikein. Se on niin pienestä kiinni kuka onnistuu ja kuka ei. Yrittäminen tarvitsee osaamista, onnea, rohkeutta, uskoa, pitkäjänteisyyttä, venymistä ja uskomattoman määrän kokeiluja ja itsevarmuutta! Ja Satulla oli tätä kaikkea ja vielä enemmän! Sillä jos et itse usko omaan tekemiseen niin kuka muukaan siihen sitten uskoo. Pelkästään ajoitus voi olla ratkaiseva. Aika harva uskaltaa lähteä yrittämään. Monella on suuret suunnitelmat, mutta ei uskallusta. ”Kyllä minäkin, jos..” ”Sitten kun..” Jossittelua riittää. Satu sanoo: ”En kadu mitään ja tekisin kaiken uudestaan.” Ja kun kysyt keneltä tahansa yrittäjältä niin vastaus on varmasti sama. Yrittäjyys on veressä, se on intohimo ja se on uskomattoman tyydyttävä olotila joka saa tunteet kuohumaan kuin Taivaassa ja Helvetissä.
Satu on sisukas Virtanen ja varmasti kääntää tämän kokemuksen itselleen opiksi ja voitoksi!
Ei se että kaadut, vaan se miten nouset!
Onneksi Olkoon rakas pikku-sisko, sinä teit jotain merkittävää! Sinä olet mun idoli joka tapauksessa ja Satusta kuullaan vielä!
Satu on myös yrittäjä, niin kuin lähes koko sukumme. Hän toteutti unelmansa omasta baarista reilu vuosi sitten keväällä 2013. Siitä saakka on eletty yrittäjyyden taivasta ja helvettiä. Helvetin portit aukesivat apposen selälleen tällä viikolla, kun pikku-siskoni joutui tekemään vaikean päätöksen ja saattaa oman unelmansa, ensimmäinen yrityksen konkurssiin. Bar Pajan ovet ovat tänä viikonloppuna viimeistä kertaa auki koko kansalle.
Vain toinen konkurssin tehnyt yrittäjä voi ymmärtää mitä se tarkoittaa tässä Suomen maassa. Mutta konkurssi koskettaa myös lähipiiriä, perhettä. Lohdutuksena voi sanoa, että se on vain rahaa, eikä ole mitään kuolemaan verrattuna, mutta monen yrittäjän tämä on saattanut kuolemaan saakka.
Jos sairastut ja kuolet, niin siihen et itse voi vaikuttaa. Mutta jos epäonnistut, teet konkurssin, niin tämä on oma valinta. Et saa sääliä, olet epäonnistuja.
Tunnet itsesi epäonnistujaksi. Jäät tyhjän päälle. Olet tehnyt helvetisti töitä, palkattakin, kääntänyt kaikki kivet, kokeillut kaikki keinot, yrittänyt, yrittänyt ja yrittänyt, mutta tuloksetta. Olet väsynyt, todella väsynyt. Vaikka ympäriltäsi löytyy tukea ja kannustusta, niin asiat ovat omassa päässäsi. Ison rapakon tuolla puolen sanotaan, että et ole käynyt todellista yrittäjyyden koulua, ellei takanasi ole vähintään 1 konkurssi. Ajatellaanko Suomessa vielä näin avoimesti?
Mutta se raha on vain rahaa. Siskoni tapauksessa 29-vuotiaalle naiselle lankeaa kymmenientuhansien eurojen velat. Ei ole asuntoa, ei ole työtä, ei ole jaksamista. Päätös luovuttaa on yrittäjälle shokkitila. Siskollani on 3-vuotias lapsi, työssä käyvä mies ja iso berninkoira. On vain jaksettava!
Kun Satu päätti tehdä sen rohkean päätöksen ja lähteä toteuttamaan omaa unelmaansa, niin se hetki oli kaikin puolin innostava. Se energia, joka pursusi, ne ideat jotka virtasi oli upeaa. Rahoituksen saaminen oli todellista yrittämistä. Lähes vuosi kierrettiin rahoituslaitoksia, laskettiin, budjetoitiin, neuvoteltiin, petyttiin, mutta ei lannistuttu. Vakuuksia oli oltava enemmän kuin lainan tarvetta oli. Mistäpä sitä oli kertynyt 27 -vuotiaalle? Raha saatiin kuin saatiinkin kasaan. Rahoitus pilkottiin pienempiin osiin, oli pidempiä maksuaikoja, yhteistyökumppaneiden aloitussopimuksia, finnveraa, pankkilainaa ja omaa rahaa. Mutta ennen kaikkea yrittäjä laittoi oman nimen lainapapereihin, koska usko omaan yritykseen on vahva, niin kuin pitääkin olla.
Rahat kasassa, kymmenille epäilijöille näytetty pitkää nenää ja todellinen baarin rakentaminen alkoi. Edessä oli markkinointi, rekrytointi, sisäänostot, ohjelman suunnittelu, brändin rakennus ja kova työ. Mutta se oli unelmaa ja se oli mieletöntä. Avajaisia juhlittiin railakkaasti ja tupa oli täynnä monta viikkoa. Satu avasi baarin, ilman aiempaa kokemusta, täydellä tarmolla, tahdon voimalla ja mielettömällä asenteella.
Jo yrittämisen alkumetreillä tuli Suomen alkoholilainsäädäntö tutuksi. Sääntöjä oli enemmän kuin laki sallii (tai siis nimenomaan lakihan tämän sallii) Alkoholitarkastaja oli uskomaton yrittäjyyden ankeuttaja, joka ei antanut armoa. Koska Satulla ei ollut tarvittavaa kahden vuoden kokemusta ravintola-alalta, ei hän saanut tuntiakaan tehdä töitä ilman pätevän henkilön läsnäoloa. Se vasta oli mukavaa tiistai päivisin klo 14-18, kun asiakkaita kävi muutama ja palkkakulut juoksevat yrittäjän kassasta, joka on tyhjä. Henkilökunta, työvuorot, terassikalusteet, baarin sisustus, markkinointi, asiakkaiden käytös, henkilökunnan myyntitaidot ja vessojen siisteys olivat jatkuvassa ylitarkastajan tarkkailussa. Yrittäjä saattoi saada varoituksen jos asiakas oksensi vessaan. Jos ravintola oli täynnä ja kauppa kävi tiskillä, niin aukioloaikaa ei saa pidentää, jos DJ ei ollut paikalla, sillä Suomen laki määrää aukioloajat ”laadukkaan ohjelman” perusteella. Ja näitä säädöksiä riittää. Satu yritti useaan otteeseen hakea erikoislupaa, että voisi itse olla tiskin takana ilman muuta henkilökuntaa säästösyistä, mutta tarkastajaa ei hetkauttanut konkurssin vaara. Sitä parempi, mitä vähemmän anniskelupaikkoja koko maassa.
Satu työllisti kuitenkin alusta saakka useita ihmisiä, mutta tämä ei ole tärkeää eikä merkityksellistä Suomessa (huomaa pieni ironia).
Yhä useammat ravintolat ovat ahdingossa. Suomen holhoava alkoholilainsäädäntö ei tee hyvää kenelläkään. Mitä enemmän veroja tiukennetaan, sitä enemmän haetaan halpaa viinaa Virosta ja pidetään koti- ja mökkibileitä. Kotona juodaan vahvat pohjat, jotta baarissa ei tarvitse käyttää rahaa kalliisiin juomiin. Mutta ehkäpä ne kansanedustajat tietävät meitä paremmin. Parempi kossu kotona kuin kalja kuppilassa, sanoo kansanedustus.
Mutta me kaikki yrittäjät tiedämme totuuden konkurssitarinoista. Konkurssi ei ole häpeä vaan osoitus siitä, että perkele minä ainakin yritin. Satu voi alle kolmekymppisenä sanoa, että toteutti oman unelmansa. Se oppimäärä, mikä karttui ravintola yrittämisestä on mieletön. Paljon tehtiin asioita oikein. Se on niin pienestä kiinni kuka onnistuu ja kuka ei. Yrittäminen tarvitsee osaamista, onnea, rohkeutta, uskoa, pitkäjänteisyyttä, venymistä ja uskomattoman määrän kokeiluja ja itsevarmuutta! Ja Satulla oli tätä kaikkea ja vielä enemmän! Sillä jos et itse usko omaan tekemiseen niin kuka muukaan siihen sitten uskoo. Pelkästään ajoitus voi olla ratkaiseva. Aika harva uskaltaa lähteä yrittämään. Monella on suuret suunnitelmat, mutta ei uskallusta. ”Kyllä minäkin, jos..” ”Sitten kun..” Jossittelua riittää. Satu sanoo: ”En kadu mitään ja tekisin kaiken uudestaan.” Ja kun kysyt keneltä tahansa yrittäjältä niin vastaus on varmasti sama. Yrittäjyys on veressä, se on intohimo ja se on uskomattoman tyydyttävä olotila joka saa tunteet kuohumaan kuin Taivaassa ja Helvetissä.
Satu on sisukas Virtanen ja varmasti kääntää tämän kokemuksen itselleen opiksi ja voitoksi!
Ei se että kaadut, vaan se miten nouset!
Onneksi Olkoon rakas pikku-sisko, sinä teit jotain merkittävää! Sinä olet mun idoli joka tapauksessa ja Satusta kuullaan vielä!
Kommentit
T. Kuusiston Kolpakko